Kaivostoiminta on herättänyt Suomessa paljon julkista keskustelua viime aikoina Dragon Miningin julkilausumien perusteella. Maailmalla sen sijaan puhututtaa vesisärötykseksi (engl. fracking) ristitty kaivausmenetelmä, jossa käytetään fyysisten porien sijasta hydrauliikkaa, vettä ja kemikaaleja.
Kyseinen menetelmä jakaa paljon mielipiteitä. Se on paikan päällä huomattavasti ympäristöystävällisempi kaivausmenetelmä kuin porien käyttäminen. Maakaasun ja liuskeöljyn nostaminen tuotantotehokkaasti maan pinnalle on sitä paitsi ollut yleensä vaikeaa ja kallista, ja vesisärötys on tuonut helpotuksen tähän ongelmaan.
Vesisärötys (tunnetaan myös termillä “hydraulinen murtaminen”) on kuitenkin samalla ympäristöä kuluttavaa, sillä siinä käytettävät vesimäärät ovat valtaisat ja koska valtaosa kaivosalueista sijaitsee kaukana vesistöistä, veden kuljettaminen kaivoksille nostaa vesisärötyksen hiilijalanjälkeä radikaalisti. Vesisärötys on siitä poikkeuksellinen kaivantamenetelmä, että sillä pystytään pystysuorien kaivantojen lisäksi tekemään vaakatasoisia tunneleita ja täten hyödyntämään paremmin eri maakerroksien välissä sijaitsevia luonnonvaroja.
Vihreämpää kuin kivihiili, mutta…
Täysin ympäristöystävällistä ja kestävää kaivantamenetelmää ei ole olemassakaan, joten uusien tekniikoiden kehittäminen vaatii aina kompromisseja tuotantotehokkuuden ja green tech -ajattelun väliltä. Euroopan unionin selvityksen perusteella vesisärötyksellä pumpatun maakaasun hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät kuin samaa energiamäärää vastaavan kivihiilen louhiminen, mutta perinteisemmät maakaasun pumppausmenetelmät ovat puolestaan vesisärötystä vihreämpiä tekniikoita.
Vesisärötyksellä on muutamia selkeitä etuja muihin tekniikoihin nähden, mitkä tekevät hydraulisen murtamisen hyötyjen ja haittojen puntaroinnin tasaiseksi. Ensinnäkään, vesisärötys ei vaadi pinta-alallisesti niin suurta tilaa kuin perinteiset kaivokset. Toisekseen, se ei jätä jälkeensä niin suuria ympäristöongelmia ja hylättyä infrastruktuuria.
”Uusi” tekniikka, uudet ongelmat
Porausmenetelmänä vesisärötys ei ole sinänsä uusi: sen perusidea esiteltiin jo 1940-luvulla, mutta vasta 2000-luvulle tultaessa tekniikka oli sen verran kehittynyttä, että sitä voitiin alkaa hyödyntämään toden teolla energiateollisuudessa.
Nykyaikaisista menetelmistä huolimatta kemikaalien vuotaminen pumppauksen yhteydessä huolestuttaa luonnonsuojelijoita, eikä syyttä: koko vesisärötys perustuu siihen, että maaperään ”ammutaan” suurella paineella vettä, hiekkaa ja erilaisia kemikaaleja, jotka läpäisevät maa- ja kallioperän helposti. Samaan ilmiöön perustuu myös vesisuihkuleikkaus. Pumppauksessa käytettyjä kemikaaleja on löydetty pohjavedestä, mikä nostaa vesisärötyksen riskifaktoria huomattavasti.
Yksi vesisärötyksen pahimmista lieveilmiöistä on, että useilla porausalueilla on havaittu merkittävän kokoluokan maanjäristyksiä pumppausten alkamisen jälkeen. Tämän on epäilty aiheutuvan huokoisista kivilajeista, kuten kalkkikivestä, jotka liukenevat vesimassaan ja liikkuvat liuosten mukana maan kuoren alla. Yhdysvalloissa, jossa vesisärötystä harjoitetaan laajalti, monet osavaltiot ovat kieltäneet tekniikan käytön juuri lisääntyneen seismisen aktiivisuuden vuoksi. Erityisesti Oklahomassa maanjäristysriski on noussut vesisärötyksen myötä korkeaksi.
Pelastus vai tuomiopäivän keksintö?
Kaivos- ja energiateollisuuden asiantuntijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen, onko vesisärötys kannattavuus- ja riskitekijöitä puntaroiden tulevaisuuden mullistava kaivantatekniikka. Selvää on, että nykyisessä muodossaan se ei tule ratkaisemaan vihreän energiantuotannon tavoitteita – se pikemminkin lisää niitä.
Vesisärötys olisi teoriassa ideaalisin pumppausmenetelmä vain silloin, jos maakaasun esiintymä sijaitsisi lähellä vähäeliöistä tekojärveä, jolloin tarvittava vesimassa saataisiin pumpattua suoraan paikan päältä ja tarvittaessa laskemaan käytetty vesi takaisin järveen. Tällaisia kohteita on kuitenkin harvassa, joten ellei vesisärötystekniikkaa pystytä kehittämään ympäristöystävällisempään suuntaan, on hyvinkin mahdollista, että tekniikan käyttö tullaan kieltämään sivistysvaltioissa hyvinkin pian.
