Suomalaiset ovat vauhdikasta kansaa, sanotaan. Vaikka tällä viitataan usein hyvään menestykseemme rallin ja formuloiden saralla, valitettava tosiasia on, että suomalaisten kaasujalka painaa maanteilläkin usein liikaa, siitä todisteena alati kasvavat sakkolukemat.
Kova vauhti ei tee kenestäkään hyvää kuljettajaa. Vastataksemme otsikon kysymykseen meidän täytyykin katsoa moottoriurheilun saavutusten ylitse ja tarkastella, mitä Suomen liikennekulttuurissa on sellaista, mikä tekee meistä kansainvälisesti vertailtuna taitavaa rattikansaa.
Kaikki alkaa ajokoulusta
Suomalainen autokouluinstituutti on äärimmäisen laadukas. Vaikka me suomalaiset itse kauhistelemmekin ajokortin hankkimisen suuria kustannuksia, tosiasia on, että Maailman Terveysjärjestön eli WHO:n vuonna 2016 teettämän tutkimuksen mukaan Suomessa tapahtuu keskimäärin 4,8 kuolemaan johtavaa onnettomuutta 100 000 asukasta kohden joka vuosi.
Tulos ei ole maailman, eikä edes Euroopan kärkipäätä, mutta esimerkiksi Belgin vastaava lukema on 6,7 ja Yhdysvaltojen peräti 10,9.
Nykyään kolmivaiheisessa autokoulussa käydään useita teoriatunteja ennen kuin ajo-oppilas päästetään lainkaan ratin taakse. Ajotunteja on paljon, jopa useita kymmeniä, ja opetukseen kuuluvat pakollisina osina pimeä- ja kaupunkiajo sekä liukkaan radan ajo. Näillä erikoisajotunneilla pyritään varmistamaan, että kuljettajalla olisi heti kortin saatuaan mahdollisimman hyvät perusteet turvalliseen ajamiseen vaihtelevassa ja usein vaativassa Suomen säässä.
Kehnot olosuhteet tuottavat hyviä kuskeja
Suomi ei ole missään nimessä autoilijan ideaalimaa. Maan suhteellisen pienestä koosta huolimatta Suomi on harvaan asuttu valtio, jossa tieverkkoa riittää yllättävänkin paljon. Pääväylien, eli käytännössä muutaman kymmenen moottori- ja valtatien kunnossapito on pääosin moitteetonta, mutta muutoin teiden kunto on välttävä, joskus jopa kehnoa.
Eikä nyt tarkoiteta kesämökeille johtavia kinttupolkuja tai metsäteitä, vaan päällystettyjä kantateitä.
Lohkeileva asvaltti, urat, loska, vesi, pimeys, lumituisku, musta jää, vanheneva autokanta – Suomessa autoilijoille piisaa luonnonesteitä riittämiin. Vaikka kaikki edellämainitut riskitekijät aiheuttavat lieviä ja vakavampiakin onnettomuuksia, ne kaikki toisaalta kouluttavat suomalaisista parempia kuljettajia. Erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville oman auton käyttö on käytännössä pakollista, joten liikkeelle on lähdettävä säällä kuin säällä.
Kun on pakko ajaa, silloin myös oppii ajamaan
Kuten jo edellisessä kappaleessa tuli esille, Suomi on pitkien välimatkojen maa. Julkisen liikenteen tarjoamat yhteydet ovat valtaosalle suomalaisista riittämättömät arkielämässä, jolloin yksityisautoilu on ainoa vaihtoehto. Jokainen ajokilometri lisää ajovarmuutta – sehän jo autokoulussa tiedetään – joten ”pakollinen” autoilu etenkin nuorilla kuskeilla on vain hyödyksi.
Nykyään yksityisautoilun suosiota laskee huomattavasti ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ja siihen liittyvät arvovalinnat, mutta kunnes Suomen sähköautokanta ja julkinen liikenne saadaan koko valtakunnan kattavaksi kokonaisuudeksi, yksityisautoilulle ei näy vielä loppua, eikä edes dramaattista vähenemistä.
Oman haasteensa ajamiseen tuo myös se, että Suomen autokanta on verrattain vanhaa. Uusien autojen hankkiminen on autoveron ja käyttökustannusten vuoksi erittäin kallista Suomessa, mutta ajoneuvovalintaan vaikuttavat suuresti myös kulttuurilliset ja maantieteelliset tekijät; huonosti ylläpidettyjen tieverkkojen läheisyydessä asuvat saattavat valita käytetyn auton vain siitä syystä, että mahdollisen rengasrikon tai muun vaurion sattuessa harmitus ei olisi niin suuri. Puhumattakaan korjauskuluista.
Tuottavatko olosuhteet menestyviä motoristejä?
Ajamiseen vaikuttavat ympäristötekijät ovat siis itsestään selviä kaikille härmäläisille kuljettajille. Tässä valossa onkin täysin aiheellista pohtia, kuinka suuri merkitys Suomen liikennekulttuurilla ja teiden ylläpidolla on ollut suomalaisten moottoriurheilijoiden menestykseen. Valmennukselliset ja lajiolosuhteelliset aspektit eivät nimittäin ole, eivätkä ole koskaan olleet maailman huippuluokkaa, joten selityksen täytyy löytyä jostain muualta.
Kuka tahansa Suomessa talvisin ajanut osaa ennakoida tilannenopeuksia mutkissa ja käyttää kytkintä vaativissa, liukkaissa mäkilähdöissä. Kaikki ajokorttinsa Suomessa suorittaneet saavatkin siis monipuolisempaa ajokokemusta kuin monet eteläamerikkalaiset tai aasialaiset kilpakuljettajat. Ei ole sattumaa, että Suomen ja Ruotsin MM-rallien voitto menee lähes poikkeuksetta aina pohjoismaalaiselle kuskille.
Ja kun moottoriurheilu on monilta osin kestävyys- ja mentaaliurheilua, se perinteinen suomalainen sisu auttaa paahtamaan sen viimeisen erikoiskokeen tai yrittämään riskirajoilla ohitusta F1-radalla.
