Lähi-idässä on nähty viime vuosikymmeniä lukuisia konflikteja, joista osa on käynnissä yhä tänäkin päivänä. Poliittisesti epävakainen alue on länsimaisen kulttuurin ja Sharia-lain vaikutuspiirin räikeimmässä taitekohdassa, eikä tilannetta helpota lainkaan suurvaltojen, kuten Venäjän ja Yhdysvaltojen puuttuminen aseellisiin yhteenottoihin.
Jemenin sisällissota on yksi suurimmista humanitäärisistä kriiseistä tällä hetkellä, vaikka palstatilaa se ei juurikaan valtamediassa saa. Sodan katsotaan yleisesti alkaneen vuonna 2015, kun huthikapinalliset syrjäyttivät istuvan presidentin maan vallasta.
Pelkästään taisteluissa on kuollut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä, myös siviilejä. Yli 80 000 lapsen arvioidaan nääntyneen nälkään konfliktialueella. Reilut kolme miljoonaa asukasta on joutunut jättämään kotinsa. Mistä kaikki sai alkunsa, ja miksi siitä vaietaan?
Sodan taustoja
Jemenissä tapahtui vallankumous vuonna 2011, jonka seurauksena presidentti Ali Abdullah Saleh joutui luopumaan virastaan. Opiskelijat ja vähätuloiset kokivat Salehin politiikan syrjiväksi, mikä aiheutti kansanliikkeen presidenttiä vastaan. Kun Saleh syrjäytettiin, Jemenin poliittinen tasapaino häiriintyi pahasti; maahan sorvattiin uusi perustuslaki ja al-Qaida alkoi täyttämään valtatyhjiötä.
Koska Jemenin sijainti on maantieteellisesti ja sotilaallisesti erittäin kriittinen, valtion sisäiset levottomuudet herättivät huolta myös naapurimaissa. Saudi-Arabia ryhtyi ensimmäisten joukossa tukemaan Jemenin hallitusta kapinoivia huthilaisia vastaan pommittamalla kapinallisjoukkoja. Yhdysvallat ilmaisivat pian tukevansa Saudi-Arabiaa kalustollisesti, ja Iran liittoutui puolestaan huthien kanssa.
Sittemmin maa jakautuminen on vaan jatkunut. Parhaillaan Jemen on pirstaloitunut on kuuden eri liittouman tai tahon, maan hallituksen, huthien, al-Qaidan, Etelän liikkeen, Isisin ja paikallisten liittoutumien, hallinnoimaksi.
Miksi Jemen kiinnostaa ulkopuolisia valtioita?
Ei ole poikkeuksellista, että naapurimaat ja suurvallat ottavat osaa Lähi-idän konflikteihin, mutta Jemenin sisällissodassa ulkopuolista militääriapua on annettu eri osapuolille huomattavissa määrin. Ilmiötä selittää se, että Jemen on erittäin haluttua maaperää: maan luonnonvarat itsessään eivät vedä läheskään vertoja Saudi-Arabian tai vaikkapa Iranin öljyvarannoille, mutta sen sijainti lähellä Afrikan sarvea tekee siitä strategisesti tärkeän paikan.
Se, joka hallitsee Jemeniä pystyy käytännössä hallitsemaan Afrikan sarven tärkeää, ja rahakasta, öljynkuljetusliikennettä.
Jemenin taloudellinen ja sotilaallinen merkitys heijastuu väistämättä myös maailmanpolitiikkaan. Pahin uhkakuva olisi, että Isis saisi Jemenin kokonaisuudessaan haltuunsa, jolloin se kontrolloisi suurta osaa maapallon öljyvarannoista.
Humanitäärinen tilanne on lohduton
Punainen risti, YK ja Human Rights Watch ovat antaneet humanitääriapua konfliktialueilla jo vuosia, mutta paikallisten asema on siitä huolimatta tukala: ellei kontakteja rauhanturvajoukkoihin ole, voivat pienet lapsetkin joutua pakkovärvätyiksi sotilaalliseen toimintaan. Ja ellei aseeseen tartu, hintana on silloin oma tai perheenjäsenen henki.
Jemenin valtionrajoista noin puolet on merenrantaviivaa ja isoimmat asutuskeskukset sijaitsevatkin juuri rannikkoseudulla. Sotatoimialueelta pakeneminen voi siis olla käytännössä mahdotonta, sillä matka raja-asemille on pitkä ja vaarallinen. Ruoka-avun järjestämistä hankaloittaa maan jakautuneisuus; reitit ja saattajat tulee suunnitella tarkoin, jotta vältyttäisiin “väärälle maaperälle” astumista. Tästä syystä muun muassa YK:n joukot ovat poikkeuksellisen raskaasti aseistettuja Jemenissä.
Kriisin kokoluokasta kertoo se, että jo vuonna 2015 YK julisti maahan korkeimman mahdollisen hätätilan. Tällöin arvioitiin, että yli 80 % jemeniläisistä eli yli 20 miljoonaa ihmistä tarvitsevat hätäapua.
Miksi sodasta vaietaan?
Jemenin sota on kokenut sen lyhyen historian aikana “mediainflaation”, eikä se juurikaan saa valtamediassa huomiota. Myös Afganistanin sota koki saman kohtalon: ellei tapahdu suuria pommituksia tai terrori-iskuja, uutisarvo on pieni. Konflikteja ja nälänhätää esiintyy koko ajan, mutta palstatilaa ne eivät saa.
Median vaikeneminen ei siis ole tarkoituksellista sodan peittelyä, vaan raaka osoitus ihmisluonteesta: meitä ei kiinnosta ennen kuin pamahtaa kunnolla.
